maanantai 3. kesäkuuta 2013

Pomppis poni ja muuta kuvia

Moikka, tässä nyt muutaman päivän kuulumisia samassa postauksessa.

Perjantaina selvisin orastavasta ukkosesta ja bussikuskin mokailuista huolimatta kotiin (tallille) tuntia pitämään kuudeksi. Teetin vastalaukkaa ja muutamia oikein onnistuneita suorituksia tuli. Kaikki hevoset meni oikein mukavasti ja tytöt myös. Loppuravit oli ihan huippuja.
Lauantaina siinä ihan törkeässä paahteessa, ensin kauppaan ja eikun ratsastamaan. Ainiin mun broidillakin alkoi loma ja syksyllä edessä on siis viimeinen vuosi pk:ssa.

 Menin ensin pikaisesti Kaapolla pikaisesti ja edelliseen kertaan verrattuna Kaapeli toimi erittäin mukavasti. Talliin ja hevosen vaihto. Santeri oli tahmean tuntuinen ja jalalla sai ratsastaa aika paljon. Työskentelin paljon ravissa ja laukassa ja S parani kokoajan. Itsekkin osasin pitää kädet rentoina ja olla jälleen kerran vetämättä. S oli yllättävän hyvä, vaikka ehkä hieman väsynyt, ei kuitenkaan mennyt liikaa eteen. Illalla grillattiin meidän uudella grillillä :)

Sunnuntaina mihinkäs muualle kuin tallille jälleen kerran.. Ja ohjelmassa oli hyppäämistä kahdella hevosella, Santerilla ja Kaapolla ensimmäistä kertaa. Iskä heitti mut n.11 aikaan sen uudella autolla, samalla kun ne meni mun broidin kanssa mummille ja vaarille. 
Ja voi tuskaa sitä kuumuutta!! Kun ei tallissakaan ollut yhtään viileämpi kuin ulkona. Tilattiin sitten kavereiden kanssa pizzaa tallille ja syötiin siinä, ennen Sahanran autiomaassa ratsastamista :) Tuotiin kentälle hevosille vettä ja onneksi meillä on sairaanhoitaja teamissä mukana :) Verryteltiin ensin muutaman esteen kanssa ja Santeri oli mukavan rento, vaikkakin vähän löysän tuntuinen taas. Rataa aloiteltiin muutamalla esteellä ja jatkettiin sitten koko 12 esteen rata.


 Toinen oli niin törkeen hieno, hevonen siis. Itse lähdin päädyissä kääntämään liian aikaisin niin piti muutaman kerran harjoitella suoraan menemistä, kyllä se siitä sitten. Vähän sai ratsastaa eteenpäin. Vauhdilla alas, vessaan ja lisää juotavaa naamaan ja laastariakin piti vetää jalkaan ja eikun seuraavan hevosen selkään.

Kaapelia sai verrytellä laukassa heti alkuun ja alussa K olikin hyvä. Kun verryttely hyppyjä otettiin toinen innostui jo vähän turhankin paljon :) Tultiin samaa 12 esteen rataa ja jarrut oli välillä vähemmän, välillä enemmän tallella. Alku rata meni yleensä ihan hyvin, loppua kohden toinen innostui vähän liikaakin ja sai käännellä pienellä ympyrälle. Puomit vähän putoili, kun en uskaltanut liattaa pohkeita kiinni, kun Kaapeli meni niin lujaa.. Pohkeet kiinni ja lisää jarrua tarvittaessa niin viimeinen rata meni HYVIN. Lauantaina rekkaan lastataan siis Kaapo seura 70cm ja Santeri alue 80 ja 90cm. Mun toiset ja Santerin ensimmäiset alueet.. JÄIKS!! 






Tulin eilen HmL:ään Kristan kyydillä ja käytiin Riksussa katsomassa Pönttö Pentin isää.
Tänään aamuvuorossa ja haettiin tuntsat laitumelta. Voi sitä ilman satulaa ratsastamisen riemua.. AUTS!! Pidin yhden tunnin, käytiin vähän maastossa köpöttelemässä ja sitten tytöt sai ravailla ja laukkailla kentällä.

Itse ratsastin tänään Pomppiksella Iidan tunnilla. Voi HYVÄÄ PÄIVÄÄ sitä ponia. Hyvin huomasi, että lauman pomo oli ollut laitumella viikonlopun.. Ei siitä kiljumisesta ja hösäämisestä meinannut tulla loppua. Meitä oli siis vain kaksi tunnilla ja poni vissiin koki laumansa jääneen muualle. Sai sitten runttailla sisäpohkeella ja piiskalla ja kääntää ohja kaulassa sekä kiskoa nenän sisälle aika lailla. Hyviäkin pätkiä tuli kun sain herran keskittymään ja kulkikin hienosti kuolaimella. Tunnin aiheena oli siis vastataivutus, mutta ei siitä tullut mitään kun toinen ei malttanyt kävellä.. Menin sitten toiseen päähän laukkaamaan ympyrällä. Välillä meinasi kuppi mennä nurin, kun käskin eteen.. Rauhottui sitten ja tuli oikein hienoksi. -> Ravi käynti siirtymisiä ja sisäpohkeen runttausta, kun keskittyminen loppui. Lopussa oli varsin heino, vähän vahva siirtymisissä. Pomppis the laitumen herra pääsi suihkuun.
Pomppiksesta ei valitettavasti vielä kuvia..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti