Heippa, tässä tulee nyt lyhyesti muutaman kuluneen päivän kuulumisia. Maanantaistahan teille jo kerroinkin, eikä muut päivät paljon poikkea maanantain ohjelmasta.
Tiistainakin siis ts. aamutalli ja päiväruokinta. Eikä sienikastiketta ruuaksi :) Taas tuli kuskailtua hevosia ympäri maita ja mantuja..
Illalla pidin tunnin tulevalle vakkari ryhmälleni. Tasoltaan ja iältään paljon toisistaan poikkeavia. Aiheena siis oli silloinkin vastalaukka, vastalaukkaa ei ryhmälle tosin voinut teettää, joten laukkaa loivalla kiemuralla siis. Muutamalla ei ollut ponit ihan avuilla ja tiet hukassa, onnistumisiakin tuli hienosti ja kehuja vain sateli.
Tähän väliin on pakko sanoa, että olen ihan koukussa HP:hen :) Sain kolmannen kirjan luettua ja siitähän riemu repesi. Tiistaina illalla käytiin vielä keskustassa kaupassa. Taisin käydä vielä kävelemässä kameran kanssa, ja tunsin itseni ihan turistiksi..
Eilen myös aamuvuoro, ja hommat alkoi jo sujua sutjakkaammin ja oltiin aamulla nopeammin valmiita. Tuntsarit oli yötä laitumelella, mikä helpotti hommaa huomattavasti. Illalla pidin kaksi tuntia. Ensimmäinen oli estetunti ja toisella mentiin puomeja. Molempien tuntien oppilaat oli taitavia ja tunnit meni tosi hyvin. Itse opin käyttämään kuulutuslaitetta :) Eilen olin itse myös tunnilla Nf r. Pomppiksen kanssa. Aluksi poni tuntui siltä, kuin olisi ratsastanut liisterissä, ja kääntyminen oli vaikeaa. Vertyi kuitenkin laukan jälkeen ja alkoi kääntyäkkin paremmin. Oikeassa kierroksessa vastalaukan nostaminen oli vaikeampaa, kuin vas.kierrokseen. Poni oli oikein mallikas ja meni oikein mukavasti Iidan mielestä, jos vertaa siihen miten on aikaisemmin mennyt.
Tänään aamuvuorossa 8-16 eikä muuta. Ilalla katsoin tunteja ja avustin tarvittaessa.
Huomenna kotiin ja sinne tunteja pitämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti