Moikkamoi, on ollut sen verran kiirettä harjottelun ja töiden kanssa, että postailussa on sen takia ollut hieman taukoa.
Harjoittelu jakso on nyt kuitenkin ohi ja viiden viikon päästä koittaisi taas aika mennä opistolle.. Ah sitä tunnetta kun näkee koko syksyn lukkarit netistä <3 siis hyvä etten masentunut lopullisesti.. Pitää keksiä illoiksi tekemistä, kun kaikki kaverit on syksyn työssä oppimassa ja muuten linnoittautuisin koko syksyksi 'omaan' kämppään, joka btw ei sitten olekkaan vaan mun huone.. PRKL Noh, varmistelin jo Maaritilta, että Enskaa saa käydä hoitamassa ja Sallalle ja Muurahaiselle olen sanonut olevani käytettävissä.
Päivittelin blogin ulkoasua, mitä mieltä olette? Päivitän myös välilehtien alta löytyviä tekstejä, käykääpä katsomasa. Mitähän kaikkea sitä on viime postauksen jälkeen tapahtunut..?
Santerin kanssa käytiin Nevalan Karin valmennuksesta, mistä käteen ei jäänyt mitään.. Tunneilla olen käynyt tasaiseen tahtiin 2-3kertaa viikossa ja useampia tunteja on viikon aikana pidettäviksi. 16.-18. päivä Santeri asusti Tepolla ja käytiin nuo kolme päivää intensiivisesti valmennuksessa. S parani huomamattavasti päivä päivältä ja oma ratsastus myös. Sunnuntaina Teppo ei voinut lopettaa Santerin laukan kehumista ja sitä kuinka parani jokapäivä. Ekstremeä päivään lisäsi pienen välikohtauksen lisäksi se, että mamma veti Santerin kopilla kotiin ihan ensimmäistä kertaa!!
Maanantaina oltiin Miljan koulutunnilla jo lopussa Santeri oli taas aivan super!! Tuli kuolaimelle ja kantoi itsensä <3 Onnistuin ratsastamaan hyväksi myös tiistain estetunnilla. Usemman tunnin pidin tälläkin viikolla ja oli muutama uusikin asiakas. Ensiviikosta olen Kristalla töissä ja viikon päästä.. Viikon päästä 69Eyes Virgin Oilissa!! :D
Tänään kävin kävelmässä Dollyn kanssa pellolla ja hetki koitettiin kentälläkin mennä. D:n kanssa kävellään ainakin tämä viikko ja viime viikolla tamma oli karsina levossa, vasemmassa kainolosssa olevan valtavan suuren ja lämpimän patin takia. Itsestäni huomasin tarvitsevani enemmän tamman läheisyyttä sen ollessa kipeänä, muutenkin sen etuset on mennyt nyt lähiaikoina paljon huonommiksi. Pelottaa suoraan sanottuna että tamma menee rikki.. No nyt se tuli sanottua, pelottaa että tamma menee rikki muiden käytössä.
Palakseni vielä Santeriin, tulin tässä ajatelleeksi kuinka paljon se on muuttunut siitä kun aloitin sen kanssa viime marraskuussa. Kuulostaa nyt tyhmältä näin sanottuna, mutta se on muuttunut myös 'henkisesti' :) tiedän kuulostaa tyhmältä, mutta en keksinyt muutakaan tapaa ilmaista asiaa. Ennen se oli karsinassa jurottava karvapallo, joka karkasi tilaisuuden tullen, kävelee nyt korvat hörössä laitumella vastaan ja katselee karsinassa uteliaana, kuin kysyen 'mitä teet?' Toki siltä löytyy niitä juttipäiviäkin, varsinkin kisapaikoilla.. Ja yksin autossa oleminen on kaikista pahinta.. En olisi koskaan uskonut että Santeristakin voi tulla jotain noin hienoa ja tärkeätä..
Nyt väkisinkin tulee mieleen se, että onko tämä karu tosiasia.. Onko tuntihevoset vain tuntilaisten vaihtelevalla hoidolla, löytyykö tuntsarille sitä 'omaa ihmistä' joka tekee kaiken aina samalla tavalle edes 1-2 kertaa viikossa? Isoilla talleilla tämä tosin on varmaan lähes mahdotonta, mutta onko asia näin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti