Tämän asian tajusin eilen hoitaessani Santeria karsinassa. Mullahan oli aika suuret ennakko- luulot kaverista, ennen kuin yhteistyö alkoi ja nyt en halua päästää irti, vaikka toinen onkin vähän pöljä.
Asiasta kukkaruukkuun, tarttuiko Bieber hysteria teihin? Itseäni ei asia hetkauttanut pätkän vertaa.
Tässä nyt vähän viime viikon kuulumisia koti puolesta. Kotiin päästiin siis jo viime keskiviikkona ja illan olinkin ihan vain kotona ja vietettiin mun isän synttäreitä.
Torstaikin meni ihan kotona, illalla kävin Myyrmäessä mun kaverin luona ja sain pitää siiliä - jonka piti alunperin tulla meille- kädessä :)
Perjantaina käytiin Santerin kanssa tunnilla hyppelemässä ja tunti meni kaikin puolin ihan mukavasti. Muutama pukki ja ratsastajan karmeat asennot kuului tietenkin pakettiin.
Oman tunnin jälkeen vielä tyttöjen tunti ja heti alussa täytyikin soveltaa ja vaihtaa toiseen tehtävääm, kun kaikki ponit ja hepat kävi ihan ylikierroksilla.. No kaikki selvisi lopulta kuitenkin ehjin nahoin.
Lauantaina aamulla ratsastelin Santerin ja toinen oli ihan puhki perjantain jäljiltä, jolloin oli kummasti kertynyt idioottenergiaa.. Sain kuitenkin ratsastettua melko kivaksi. Ohjelmassa oli seuraavaksi opinnäytetyön ratsastus ryhmän tunti ja tällä kertaa Krista tuli arvioimaan, eikä siinä mun opettamisessa mitään suurempia vierheitä ollutkaan. Onneksi.
Illalla Stadiin Jenitan kanssa, käytiin katsomassa 21 Tapaa pilata avioliitto. Ei se leffa nyt ihan täyttä viittä tähteä saa, reissu oli kuitenkin ihan 10. Muutamaa m-junassa sattunutta tapahtumaa lukuun ottamattaa.. Ainiin, eilen pääsin ensimmäistä kertaa ottamaan skoban tallista ja ajamaan!!
Tänään aamulla ratsastin vielä Santerin, kun ei päästy tällä kertaa mukaan kisoihin. Tänäänkin meni ihan ok, parani loppua kohden. Santerin jälkeen ratsastin vielä Paula ponin. Viilettiin taas aika vauhtia kentällä, käveleminen ja hidastaviin apuihin vastaaminen onnistui jo kuitenkin vähän paremmin. Välillä poni tosin vähän protestoi, kun olisi halunnut mennä vain täysillä :)
Tulin tänään opistolle takaisin mamman kyydillä ja huomenna ohjelmassa hyvinvointi päivä...
Kuvia tältä päivältä heti, kun mamma saa kameran tyhjennettyä kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti