keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kuulumiset ja kuvia

Huomaatteko kuinka oon oikeen panostanu nyt näihin postauksiin, kun kuviakin on usealle päivälle laitettu. No joo katotaan nyt kauanko jaksan taas 'panostaa' tähän blogiin.. Uutta ulkoasuakin mietin, mutta en viitsi edes alottaa mitään suunnitteluu, kun en osaa asialle kummiskaan mitään tehdä. Kattelin tossa tänään noita sivujakin, että vois niihinkin koittaa kirjottaa kivemmat tekstit. Jos vaikka sitten lomalla tai tallijaksolla ehtis.
Tänään oli aamulla Annin pitämä estetunti Trullilla. Ja ihan pakko sanoa, että olin oikeesti yllättynyt siitä kuinka kiva tunti oli! Trulli meni tosi kivasti ja Anni piti kivan tunnin. Tehtiin aluksi puomi tehtäviä ravissa ja laukassa. Pitkästä aikaa tai oikeastaan eka estetunti (niistä kahdesta mitä on ollut) opistolla, kun mulla oli hevonen hanskassa, eikä mua kuskattu kun rättiä ympäri maneesia. Trullia sai melkeempä ratsastaa eteen, enkä valita. Poika meni niin hienosti kaikki tehtävät, vaikka itse en alussa osannutkaan myödätä. Hypättiin ensin raviristikkoja ja pystyä laukassa. Molemmat oli pitkillä sivuilla suoralla linjalla. Ristikon perään lisättiin pysty yhdellä laukalla. Lopuksi jumppasarja kolmella esteellä, kavaletti lävistäjällä ja pysty. Viimenen pysty oli n. 70cm. Okei joo tosi epäselvästi selitetty, mutta en ala kuvaa teille piirtämään.
Iltapäivällä oli käytännön tunteja siteistä ja hauteista ja kylmä&lämmin hoito.
Nyt illalla kävin vielä hoitamassa Enskan. 
Arvatkaa muuten keiden itsenäisyyspäivän tanniaiset tuli sitten Ypäjä sarjaan??

Ypäjä Eeva



Ypäjä Ellen



Enska solkussa
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti