keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12.12.12 - vuoden kauraturvat

Vömpsi

Nysse Joulukuu 2012->

Dolly 2012
Gazebo opistolla syksy 2012, oli hoidossa viikon



Näin 'maagisen' päivän kunniaksi ajattelin tehdä kuvapostauksen tämän vuoden hevosista., Elikkä niistä jotka ovat olleet osana mun elämää useammin kuin kerran. 
No kerron teille ensin vähän kuulumisia tältä päivältä opistolta. Oli siis yksi tunti Päivöä (se opettaa meille siis kaiken yrittämiseen ym. liittyvän), enkkua ja jalostusta. Meinas ekoilla tunneilla meno vähän karata käsistä, saatiin tehtävät kuitenkin tehtyä. 
Ja sain verotuksen&kirjanpidon tentistä 12/12 ja olin siis ainoa joka sai täydet :) Enkussa käytiin kengitys sanoja. Se enkun kurssi on aika kuiva, kun joka tunnilla vaan luetaan uusia sanoja monisteista. Siinä mielessä ruotsin kurssi oli kivempi, kun ytiin vain tärkeimpiä sanoja ja kirjotettiin ne itse.  Ja jalostus nyt oli jalostusta..
  
Olen tänään myös siivonnut laatikoista kaiken turhan tavaran pois ja kuskaan ne himaan, nyt kun pääsenkin torstaina kyydillä. Ja ajattelin, että vien samalla vaatteita joita tartten lomalla. Käyn vielä hoitamassa Enskan. Katotaan mitä huomiselle keksin..

Nyt kuitenkin kuvia mun vuoden kauraturvista. Muutama kuvista tuli nyt tohon alkuun koska en saanut niitä enään tonne loppuun..
Vomposti 2012

Iita, kesä 2012

Kiiwi kesä 2012

Santeri EHO, ekat yhteiset kisat

Dolly Sea Horse Week 2012 Hanko

-//-

Tuppu Joulukuu 2012 ->

Santeri kesä 2012

Lilli mummo 2012

Mani kesä 2012

Eevi

Tuulen Tuiske Ypäjä 2012

Gazebo Wiknerin työharjottelu kesä-syksy 2012

Myy Wiknerin työharjottelu 2012



Santei, Eho, tokat kisat

Dolly mummo ja Vompsi

poijat laitumella 2012




 
ROA's Felicia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti