torstai 23. helmikuuta 2012

Kevät tulee?? ( Ypäjä / kuva)

Moi vaan taas loman jälkeen siis Ypäjältä. Koulu alkoi keskiviikkona, joten tulin vasta tiistaina opistolle. Tänne on hei ihan oikeesti jo tulossa kevät!! Mutta salee tulee vielä karseesti lunta ja hitosti pakkasta. Täällä on nyttenkin 2.5 astetta plussan puolella ja lunta ihan sika vähän.

Keskiviikkona meillä oli Annin tunti wanhassa. Mentiin puomeja ja menin Robinetalla.
 http://www.sukuposti.net/hevoset/robinetta/116460


Aluksi saatiin tehdä vapaasti siirtymisiä yms. Sitten otettiin laukkaa pääty-ympyrällä, josta kuuden laukan puomilinjalle. Linjaa mentiin molempiin suuntiin. Vasempaan kierrokseen Robi tuli välillä viidellä, kun innostui vähän liikaa.. Linjaan lisättiin sitten vielä yhden puomin ja kahden vinopuomin innari. Robi meni kivasti ja yllätyin iloisesti siitä, miten kiva Robi oli.

En ehtinyt hoitamaan Kingiä, kun oli kiire ratsikoululle kisoihin. Itse 'sain tietää' osallistumisestani vasta maanantaina, kun soitin ratsikoululle muuta asiaa ja sovinkin sitten Lauran kanssa osallisestumisesta kisoihin. 
Menin Lisellellä luokan 60cm. Verkassa oli aika työ ensin saada poni pohkeelle alkeisratsastajien jäljiltä. Kun poni liikkui eteen, se piti saada myös takaisin.. Verkkahypyt meni oikeen kivasti ja poni liikkui eteen. Sitten radalle. Radassa oli kahdeksan estettä, pystyjä ja oksereita ja vain perusrata a2/a2 arvostelulla.
Lähtömerkki ja poni laukkaan. Sain ennen esteitä pidätteet ja pohkeet hyvin läpi ja Lissu teki hyvät hypyt joka esteelle ja vaihtoi laukat. Esteiden välissä poni liikkui hyvin eteen ilman kehotustakin. Puhdas rata ja takaisin verkka alueelle loppuverkkaan. Ravasin Lissun eteen alas ja sitten käveltiin. Poni talliin ja loimi päälle. Olin hoitamassa Lissua talliin niin en sitten ehtinytkään palkintojen jakoon.. Oltiin neljänsiä. :) Kun menin hakemaan takkia maneesin katsomosta, tuli yksi rokkilainen tuomaan mun ruusukkeen. :)
Hieno Liselle.

Tänään oltiin liikkatunnilla pulkkamäessä ja ajotunnilla käytiin hiittiksellä koppiksilla. Ja ilma oli sikakiva!!
Huomenna talliin ja tänään vois mennä kauhistelemaan Kingin harjaa...
JuliA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti