Huh huh mikä sää!! (kuvia)
Joo käytiin tänään 'aamulla' tallilla tai no se meidän aamu venähti, kun oltiin kotona joskus klo 15 aikaan, kun aamulla oltiin lähdetty klo 9. Jaettiin ensin heinät hevosille ja sitten harjasin Kiiwin.
 |
..sori laatu.. |
Kiiwi vaikutti vähän jännittyneeltä, kun vein sen kentälle ja pääsin lopulta liikkeelle. Kiiwi kulki kivasti tuntumalla. Kiiwi oli muuten ihan kiva, mutta siinä oli vain yksi vaihde ts. se ei liikkunut mihinkään!! Ravissakin se ei joko liikkunut mihinkään tai sitten liikkui liikaa.. Kokeiltiin myös laukkaa ja Kiiwi reppana pystyi rentoutumaan vähäsen, kun päästiin 'liikkeelle'. No vein Kiiwin sitten pois ja seuraavaksi oli Enskan vuoro.
Selvitin ensin sen 'tukkajumalan' harjan ja laitoin sen kiinni. Kenttä oli sen verran kova, että käveltiin Enskan kanssa tiellä. Menin ilman satulaa ja oli mukavaa, kun jalat sentään pysyi lämpöisinä. Samalla oli muuten ihan jäässä tuulen paiskatessa lunta päin naamaa..
 |
Kesällä 2011 |
Käveltiin Ruhantie päästä päähän kaks kertaa ja meinattiin sitten vielä kiertää laitumet.. Mutta Enska päättikin, että me mennään talliin.. Roikuin sitten siellä Welshponin ohjassa kaksin käsin, että saisin pienen ja yleensä LAISKAN ponin käännettyä..
 |
Kaunisrannan Enrique |
No lopulta pääsin meidän 'tappelun' herraksi ja Enskan sinnepäin mihin itse halusin mennä.. Eikä siinä vielä kaikki.. No sain sitten jostain kummansyystä kiukuttelevan Enskan suostumaan yhteistyöhön ja päästiin 'matkaan' ja jatkamaan kävelyä tiellä. Takaisin päin tullessa käveltiin pätkä laitsojen vieressä pellolla. Käveltiin vielä laitsojen ympäsi, kun lopulta sain Enskan sinne.. tulin ensin alas selästä ja talutin Enskan peltoon. En vieläkään ymmärrä mikä piru sitä ponia vaivasi.. Ja ymmärrän nyt todella hyvin, miksi aloittelijat ei sille pärjää...
No joo sellasta tällä kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti